Uutiskirje 1/26
Lappeenrannan Pallopantterit ryJulkaistu: 30.01.2026 18.15

Uutiskirje 1/26

Alkuvuoden tervehdys kaikille!

Täytyy heti alkuun tunnustaa, että tämä "raportti" olisi pitänyt ehkä jakaa teille jo hetki sitten. Hienointa se olisi ollut tarjoilla välipäivien luettavaksi, mutta on vaan myönnettävä, että tässä on myös "konttorin väki" ottanut ensin vähän ansaittua palautumisaikaa ja vuoden taittumisen jälkeen hypännyt taas rodeohevosen selkään.


Pallopanttereiden alkutaival on ollut aika huikean hieno ja hirveä määrä ollaan saatu asioita loksahtelemaan kohdilleen, verrattain melko lyhyessä ajassa. Aloitettiin tämän rakentaminen kuitenkin vasta viime kesänä. Paljon on ehtinyt tapahtua, ja paljon on vielä tapahtumassa. Täytyy kuitenkin todeta että voimme ylpeinä olla Pallopanttereita, meillä on moni asia todella hyvällä mallilla ja pohjatyöt on tehty tulevaa kasvua varten perusteellisesti. En yhtään liioittele jos sanon, että toiminta kestää vähintäänkin kansallisen vertailun. Tahtotila ja tarkoitus on saada seuralle sertifioinnit kuntoon tämän vuoden aikana ja saada tähtiseura -auditointi. Sertifiointi kertoo luotettavuudesta ja toimintatasostamme niin tukijoille, kuin harrastajille.


Koko toimintamme pitää perustua siihen että teemme asiat laadukkaasti. Aina joukkueista asti, tekemisemme tulee olla hyvin suunniteltua ja tarjota jokaiselle laadukasta harrastamista. Mitä enemmän saamme tarvelähtöisesti rakennettua toimintaamme ja jopa harjoituksia, ja pystymme havaitsemaan yksilölliset kehittämisen tarpeet, sitä parempi on myös lopputulos. Tässä tulee seuratuki kuvioon, ja meidän valmiutemme ovat joukkueiden tukemiseen varsin hyvin kohdillaan. Pyrimme kehittymään koko ajan, ja ottamaan parhaat mahdolliset käytännöt omaksi.


Tyttöjä on saatu ropisemalla lisää, ja lisää yhteydenottoja tulee koko ajan. On aivan jäätävän hienoa nähdä miten tämä koko homma resonoi siellä kohdeyleisössä. Heidän takiaan tätä tehdään, ja heidän näkökulmastaan kaikki on yritetty rakentaa. Pikkupanttereista kuoriutuu uutta joukkuetta ja uusia kerhoja on saatava käyntiin. Nyt meillä on neitejä periaatteessa kolmeen eri joukkueeseen. Joukkueita on ilmoitettu sarjoihin, ja olemme saaneet suunnitelmat valmiiksi tulevan kauden osalta. Syksylle rakentuu jo ihan omaa turnausta. Toiveissa olisi saada tyttömäärä kasvamaan niin että voimme rakentaa jokaiselle ikäluokalle oman joukkueen. Katsotaan miten asiat kehittyvät ja mennään eteenpäin ilman sen suurempia paineita. Olemme nyt kuitenkin ihan tavoiteaikataulussa ja vähän edelläkin.


Yhteistyökumppaneita ja tukijoita olemme saaneet kasaan, vaikka ajat ovat todella hankalat Etelä-Karjalan alueella. Tätä koko pakettia on hienoa esitellä toimijoille ja kehitellä uusia yhteistyömuotoja yhdessä tukijoiden kanssa. Tiedän itse pöydän toisella puolella olleena, että helppo on rahaa kerjätä, mutta se todellinen hyöty jää monesti saamatta tai näkemättä. Pallopanttereiden kanssa asiaan varmuudella panostetaan ja halutaan tarjota tukijoille myös jotain konkreettista hyötyä.


Seuravaatekuviot on saatu valmiiksi ja vaatteiden sovitus on aloitettu! Tilailemme asuja kevään tullen ja tarkoituksena on kevään kierroksilla olla tyylikkäin porukka kentällä! Täytyy sanoa että on siihenkin saatu oiva kumppani, Jako:n kanssa on saatu varsin tyylikäs kattaus valmiiksi. Tässäkin asiassa on ollut pakko hieman rauhoittua ja kerätä ensin semmoinen "puskuri" toiminnan taakse ensin, lähdimme kuitenkin täysin tyhjältä pöydältä viime syksynä. Tiedän, rauhoittuminen ei satu miulle, mutta haluan että toimintamme on vakaalla pohjalla jatkossakin.


On ollut upeaa huomata, miten toimintaan on saatu myös lisää innokkaita toimijoita. Te vanhemmat olette se suurin voimavara, jonka varaan rakennumme. Iso kiitos antamastanne tuesta ja panoksesta! On superhienoa touhuta teidän kanssanne, ja yrittää viedä tätä hommaa eteenpäin! Ja älkää antako miun tekemisen olla jarruna, vaan jos vauhtia löytyy niin menkää ohi vaan ja ottakaa hommaa hanskaan!


Kilpailu harrastajista on kovaa ja välillä veristäkin, niin lajin sisällä, kuin lajien välillä. On myönnettävä, että uusi seura herättää vahvoja tunteita, mutta samalla olisi syytä muistaa että ei toisen seuran olemassa olon tarvitse olla keneltäkään muulta pois. Uskoisin että meidän toimintamme ajaa myös muita toimijoita panostamaan asioihin enemmän ja tarjoamaan laadukkaampaa toimintaa, koska niin mekin pyrimme tekemään kaiken paremmin kuin muut. Niin se "kehitys kehittyy" ja jokaiselle on oma roolinsa! Ja on ehdottoman tärkeä korostaa sitä, että me tuemme niin sanottua "monilajista" harjoittelua mahdollisimman pitkään. Mitä monipuolisempaa harrastamista nuorilla/lapsilla on, sitä parempi, ja sen hedelmiä voimme kerätä sitten myöhemmin. Tämän takia ehdottomasti haluan olla rakentamassa eri lajien välistä yhteistyötä, enkä kilpailla.


Kiitokset kaikille, jotka olette jo olleet tällä matkalla mukana! Ilman teitä, tätä matkaa ei olisi. Tästä on hieno jatkaa tekemistä!

Palloterveisin, Final BOSS, Joni.


Pallopantterit ry

Y-tunnus 3554225-6

info@pallopantterit.fi

040 8498245


Rummuntie 227

54410 LAPPEENRANTA